Astrologia ja Reiki

Palveluni

○ Vahvistaa itsesi kuuntelemista
○ Kartan esiin tuomat asiat lisäävät Itsetuntemustasi ja asioiden ymmärtämistä laajemmasta näkökulmasta
Aloitin matkani tähän elämään pienestä kylästä nimeltä Putkilahti.
Elin lapsuuteni luonnon syleilyssä maalla, josta luontoyhteys minuun syntyi. Mikä sen ihanampaa kuin leikkiä sisarusten ja naapurin lasten kanssa sekä keksiä aina kivoja mielikuvitus leikkejä.
Ulkona vietettiin paljon aikaa, lehmät ja kissat kuuluivat arkeen. 

Pidin paljon piirtämisestä, laulamisesta, ompelemisesta ja lukemisesta, koska viihdyin hyvin myös yksinään. Hevoshulluuskin tempaisi minut mukaansa ja sainkin jonkin vuoden hoitaa omaa poniani ja oppia uutta. 

Ylä-asteen jälkeen muutin Jämsään opiskelun myötä ja tieni johti kauppaoppilaitoksesta, päiväkerhoon töihin sekä myynti hommiin. En kuitenkaan kokenut löytäväni paikkaani.
Lapset tulivat elämääni ennen kuin täytin 30 vuotta. Innostuin samaan aikaan puutarhanhoidosta. Lisäksi rakennettiin 2 taloa ja niihin tein puutarha luomukseni sekä luin samalla puutarhuriksi.

Elämäni muuttui, kun astrologia astui elämääni 2006, jolloin kohtasin nykyisen parhaan ystäväni. Hän laukaisi minussa matkani henkisen tiedon saloihin. Aloitin matkani itseeni!
Muutettuani lasteni kanssa nykyiseen talooni 2009, tein vielä viimeisen puutarha luomukseni ja remontti juttuja sekä keskityin enemmän sisäiseen matkaani. 

Reiki astui elämääni myös kohtaamisella 2018, sillä luokseni tuli reiki opettaja, jonka kautta koin ensimmäisen reikihoito kokemukseni. Se vaikutti minuun syvästi ja myöhemmin hakeuduin hänen kurssilleen, jotta itsekin voisin toimia kanavana elämänenergialle. 

Toiminimen perustin 2019 keväällä, koska sain siihen kutsumuksen. Nyt olen tekemässä myös pikkuhiljaa paluuta lapsuuteni rakkaan harrastuksen pariin piirtämiseen, mutta nyt maalaamisen muodossa...

Tutustu palveluihin



Palvelut ja hinnasto



Ota yhteyttä



Yhteystiedot



© Sininen M Käsi 2020 Kaikki oikeudet pidätetään